Tällä hetkellä aurinko paistaa, mutta viime viikko tuntui aivan syksyltä. Kuvia selatessa löysin kuvia vuosi sitten tekemästäni viitasta.




Kissani Viksu tykkää "tuoreista" neuleista ja mielellään ottaisi ne tyynyikseen.

Väri on ihanan syksyinen. Oranssi on lempivärini heti turkoosin jälkeen. Langat viittaan ostin joskus Pirtin kehräämöstä, jossa käytiin koulun kanssa. Malli on ihan omasta päästä "sävelletty". Aloitin hupusta ja jatkoin selkäkappaleeseen. Sitten poimin silmukoita takakappaleen molemmista sivuista ja neuloin etukappaleet. Ompelin viittaan vetoketjun, joka jää nappilistan alle. Napit ovat Kuopion Napista ja Nauhasta. Tein langasta vielä viittaan sopivat ranteenlämmitimet. Käytin viittaa paljon viime syksynä ja luultavasti tänäkin syksynä on sille paljon käyttöä.

Laitan vielä kuvan hieman tuoreemmasta työstä. Ompelin tunikan yhden vanhan paitani kaavoista. En ole vielä hirveästi ommellu vaatteita. Pitkään aikaan minua ei ole edes kiinnostanut ommella ompelukoneella, kun epäonnistumisia on kertynyt useita... Nyt olen kuitenkin päättänyt oppia ompelemaan. Aloitan kuitenkin helpoista kaavoista enkä heti aio kokeilla mitään kovin monimutkaista. Tähän paitaan oon tyytyväinen.